Sivun näyttöjä yhteensä

Välipäiviä


 

Joulu oli ja meni, ystäviä nähty, samoin perhettä. On syöty hyvin, saunottu erinomaisen paljon, ja vain lojuttu. Ja katsottu paljon sarjoja. Viihdytty yhdessä.

Välipäivinä olen ottanut kevyesti opinnot. Olen tarkistellut lähinnä palautettavia tehtäviä, sekä päivitellyt omia nettisivuja. Lienee pakko opintojen oheen koittaa tehdä hieman töitäkin, kosmetologina se onnistunee kohtuullisen helposti. Olen sivutoiminen yrittäjä, ja teen töitä vain kotona. 

Opinnoissa alkaa ammattiopinnot olla jo kohtuullisen hyvällä mallilla, joten CV:n päivitys olisi myös tehtävä. Lienen sitäkin jo pohtinut aikaisemminkin. Ajatuksena olisi alkaa etsiskellä harjoittelupaikkaa, jotta pääsen käytännössä tekemään opittuja juttuja. Jalkaa ovenväliin kun saisi jo opintojen aikana, niin ei tarvitsisi pelätä, että täytyisi palata entiseen työhön. 

Pian on uudenvuoden aattokin, silloin kokoonnumme ystävien kanssa yhteen, ja juhlitaan nyyttikestimeiningillä vuoden vaihdetta. Katsomme raketteja, teemme ehkä uudenvuoden ennustuksia ja taikoja, ja ollaan onnellisia. 

Jouluisia odotuksia

Viime viikolla huokaisin, että loppuvuosi on aika helppoa ammatillisten kurssien osalta. Ei olisi ollut kuin kaksi keskeneräistä, eikä määräpäivää muuta kuin yhdellä tehtävällä. Mutta ei milloinkaan saisi hihkua liian aikaisin. Itsenäisyyspäivän jälkeen wilmassa luki, että seuraavana aamuna avautuu yksi kurssi, jonka suoritusaika päättyy 9.1. Samalla huomasin, että budjetoinnin määräpää on samainen päivä. Se siittä huokaisusta ja loppuvuoden helppoudesta. Yht'äkkiä minulla olikin 3 keskeneräistä ja kaikissa määräpäivä kuukauden sisällä. 

Olen kuitenkin oppinut, ettei kannata stressata tämmöisen asian kanssa. Viime tippa on hyvä tippa, ja ilman sitä olisi moni tehtävä jäänyt aikoinaankin tekemättä. Luotan siis siihen, että hommat ovat aikataulun mukaan suoritettuna. Pikkuisen tympii kuitenkin, että viime viikko meni täysin hukkaan. Meillä nimittäin sairastettiin urakalla. Oli miesflunssaa ja, no flunssaa. Molemmat hikoiltiin ja köhittiin, eikä kumpikaan oikein jaksanut tehdä mitään. Ja sen kyllä huomasi. Itsenäisyyspäiväkin meni, ei tullut tehtyä joulusiivouksia itsenäisyyspäiväksi, eikä tullut koristeltua asuntoa juhlan vaatimalla tavalla. 

Olen huomannut, että kun aivot mene solmuun, ja pitäisi opintoja kuitenkin viedä eteenpäin, naputtelen tätä blogia. Pitäähän tämäkin saada arvioitavaksi, vaikka tämä ei pelkäksi opiskelublogiksi jääkkään. Ja kun seuraavan kerran palaa tekemään sitä haasteellista tai väsyttävää tehtävää, niin sepä sujuukin paremmin. Pitäisi ehkä ottaa happihyppyjä oikeastikin useammin ulos, eihän tämä mitenkään aikataulutettua homma ole. Mutta kun on päässyt hyvään fiilikseen tekemisen kanssa, niin eihän sitä malta lopettaa.

Ensiviikolla kuitenkin lähdetään joulun viettoon kotiseudulleni. Tiedän, että siellä perheeni odottaa, ja muutama ystävä myös. Sinne en aio ottaa yhtä ainoaa opiskeluasiaa mielen päälle, vaan joulun pyhät vain lojun ja herkuttelen jouluherkuilla. 

Vuosi vaihtui rauhallisesti

 Kirpakassa pakkasessa kohti tulevaa, eipä siinä juuri muutakaan voi. Hillittömät pakkaset ovat pitäneet pikku piskin kerällä sohvan nurkass...