Talvi. Mikä ihana tekosyy alkaa katsella rantalomakohteita. Ja vielä ihanampi SYY siihen on se, että taannoin täytin 50, ja villityksen sijaan sain ystäviltä ja rakkaaltani matkalahjakortin. Unettomina öitä surffailen netissä, ja kuvittelen kuinka ihana onkaan maata hiekkarannalla kuuman auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta.
Koitan pienistä tuloistani huolimatta saada säästöön myös matkarahaa. Tiedän, että kaiken saan haaskattua lomallani. Ja vähälläkin tullenee toimeen. Kai. Tai no. Jää nähtäväksi. Nyt opintovapaalla ollessani olen ottanut hieman lisätyötä, jolla on mahdollisuus muutama satanen kuussa tienata ylimääräistä. Toiveissa olisi, että joskus maalis-huhtikuussa pääsisi reissuun. Paitsi jos Eurojaskasta tulis voittoa enemmän kuin euro kerrallaan, niin voisihan tuota lähteä aikaisemminkin.
Kohdemaa mietinnässä. On paljon paikkoja joissa haluaisi käydä. Ja maailmalla on myös ystäviä tutuissa kaupungeissa, heitäkin olisi mukava nähdä. Valita on vaikeaa, mutta ratkaistavissa 😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti