Kirpakassa pakkasessa kohti tulevaa, eipä siinä juuri muutakaan voi. Hillittömät pakkaset ovat pitäneet pikku piskin kerällä sohvan nurkassa. Tassuihin on täytynyt viritellä sukkia, vaan eihän ne paikoillaan pysy.
Opinnot etenevät pikku hiljaa, ja päätin saattaa tämänkin tehtävän loppusuoralle. Julkaisen siis blogini opettajalle, vaikka se keskeneräinen onkin. Tai, niin kai blogit aina ovat, elävät omaa elämää, muotoutuvat ajallaan.
Niin tulee tämäkin muuttumaan ja muuntumaan.
Joulu oli ja meni, ystäviä nähty, samoin perhettä. On syöty hyvin, saunottu erinomaisen paljon, ja vain lojuttu. Ja katsottu paljon sarjoja. Viihdytty yhdessä.
Välipäivinä olen ottanut kevyesti opinnot. Olen tarkistellut lähinnä palautettavia tehtäviä, sekä päivitellyt omia nettisivuja. Lienee pakko opintojen oheen koittaa tehdä hieman töitäkin, kosmetologina se onnistunee kohtuullisen helposti. Olen sivutoiminen yrittäjä, ja teen töitä vain kotona.
Opinnoissa alkaa ammattiopinnot olla jo kohtuullisen hyvällä mallilla, joten CV:n päivitys olisi myös tehtävä. Lienen sitäkin jo pohtinut aikaisemminkin. Ajatuksena olisi alkaa etsiskellä harjoittelupaikkaa, jotta pääsen käytännössä tekemään opittuja juttuja. Jalkaa ovenväliin kun saisi jo opintojen aikana, niin ei tarvitsisi pelätä, että täytyisi palata entiseen työhön.
Pian on uudenvuoden aattokin, silloin kokoonnumme ystävien kanssa yhteen, ja juhlitaan nyyttikestimeiningillä vuoden vaihdetta. Katsomme raketteja, teemme ehkä uudenvuoden ennustuksia ja taikoja, ja ollaan onnellisia.
Viime viikolla huokaisin, että loppuvuosi on aika helppoa ammatillisten kurssien osalta. Ei olisi ollut kuin kaksi keskeneräistä, eikä määräpäivää muuta kuin yhdellä tehtävällä. Mutta ei milloinkaan saisi hihkua liian aikaisin. Itsenäisyyspäivän jälkeen wilmassa luki, että seuraavana aamuna avautuu yksi kurssi, jonka suoritusaika päättyy 9.1. Samalla huomasin, että budjetoinnin määräpää on samainen päivä. Se siittä huokaisusta ja loppuvuoden helppoudesta. Yht'äkkiä minulla olikin 3 keskeneräistä ja kaikissa määräpäivä kuukauden sisällä.
Olen kuitenkin oppinut, ettei kannata stressata tämmöisen asian kanssa. Viime tippa on hyvä tippa, ja ilman sitä olisi moni tehtävä jäänyt aikoinaankin tekemättä. Luotan siis siihen, että hommat ovat aikataulun mukaan suoritettuna. Pikkuisen tympii kuitenkin, että viime viikko meni täysin hukkaan. Meillä nimittäin sairastettiin urakalla. Oli miesflunssaa ja, no flunssaa. Molemmat hikoiltiin ja köhittiin, eikä kumpikaan oikein jaksanut tehdä mitään. Ja sen kyllä huomasi. Itsenäisyyspäiväkin meni, ei tullut tehtyä joulusiivouksia itsenäisyyspäiväksi, eikä tullut koristeltua asuntoa juhlan vaatimalla tavalla.
Olen huomannut, että kun aivot mene solmuun, ja pitäisi opintoja kuitenkin viedä eteenpäin, naputtelen tätä blogia. Pitäähän tämäkin saada arvioitavaksi, vaikka tämä ei pelkäksi opiskelublogiksi jääkkään. Ja kun seuraavan kerran palaa tekemään sitä haasteellista tai väsyttävää tehtävää, niin sepä sujuukin paremmin. Pitäisi ehkä ottaa happihyppyjä oikeastikin useammin ulos, eihän tämä mitenkään aikataulutettua homma ole. Mutta kun on päässyt hyvään fiilikseen tekemisen kanssa, niin eihän sitä malta lopettaa.
Ensiviikolla kuitenkin lähdetään joulun viettoon kotiseudulleni. Tiedän, että siellä perheeni odottaa, ja muutama ystävä myös. Sinne en aio ottaa yhtä ainoaa opiskeluasiaa mielen päälle, vaan joulun pyhät vain lojun ja herkuttelen jouluherkuilla.
Pakkanen paukuttelee ikkunan takana, koiruus on sitä mieltä ettei lenkille tarvitse kovin usein mennä, saati että siellä tarvitsisi kauaa olla. Niinpä olen istunut koneen ääressä viimeiset 6 tuntia ja naputellut opintoja eteen päin. Niin se ihmisen mieli muuttuu, kun aivoissa menee asiat oikeisiin lokeroihin, ja ainakin kuvittelee, että kyllä minä selviän tästä hommasta.
Olen nyt keskittynyt hyvin pitkälle kirjanpitoon ja palkanlaskentaan, ja tää tuntuu taas niin mukavalta kun alkaa homma sujua ilman turhautumista. Palautettuja tehtäviä on monta, ja jännityksellä odotan arviointia. Kunpa ne NYT olisivat oikein, jotta minun iloinen hihkumiseni ei mene aivan hukkaan.
Päivä päivältä vahvistuu, että olen valinnut oikean alan. Mä tykkään. Olen kai jotenkin outo, koska jopa exelit ovat kivoja... olen toki tykännyt niistä aina, ja jos minkälaisia taulukoita on tullut tehtyä, huviksi ja hyödyksi. Ja joka kerta kun on jokin Teams-luento aiheesta, opin ja ymmärrän uusia oivalluksia. Niin kai tämän kuuluisi mennäkin.
Vielä ei ole työharjoittelut ajankohtaisia, mut varovaisesti olen jo kurkistellut kaupunkimme tarjontaa ja pohtinut mihin pyrkisin. Toive tietenkin on jo tulevaisuuteen ajatellen, että harjoittelupaikalta löytyisi ovi, jonne jalan saisin törkättyä väliin. Tuttuja ja tutun tuttuja on vaivihkaa haastateltu, ja vinkkiä on jo jostain paikasta.
Yksi iso positiivinen tekijä opintojeni tukena on ystävät. He, jotka kannustavat, kun tuntuu etten ymmärrä, ja kun iloitsevat, kun saan kertoa et JESSS, MÄ TAJUAN! Se kun ihminen vilpittömästi on onnellinen toisen onnistumisesta, ja jaksaa uskoa sinä heikompanakin päivänä.
Turhauttaa. Masentaa. Ahdistaa. Syksy. Tai siis talvi. Pimeää. Kylmää. Jäistä. Liukasta...
Listausta voisin jatkaa tänään varmaan loputtomasti. Olen kesän lapsi. En tykkää talvesta kuin harvoin. TODELLA harvoin. Tänään ei ole se päivä. Voisinpa vain käpertyä kerälle sohvan nurkkaan, niin kuin tuo minun pieni karvaturrini tekee. Mutta ei. Ei pysty. Täytyy edes yrittää saada opintoja eteen päin.
Mutta aivot menee solmuun. Pohdin, oliko tämä verkko-opiskelu sittenkään järkevää. Tuntuu etten ymmärrä jotain hyvin yksinkertaisia asioita. Lisäksi turhauttaa, kun en ymmärrä edes opettajan antamaa palautetta tehtävästä, ja vaikka hän sanoo missä virhe, en vain kykene sitä näkemään. Epäilen jopa opettajan antamaa palautetta, että näinköhän hän on oikein edes tarkistanut laskelmiani. Tiedän, todella typerää syyttää toista siitä ettei itse ymmärrä tai näe omaa virhettään. No, se oli vain yksi tehtävä.
Nyt voisi kuitenkin sanoa: "Eikä siinä vielä kaikki....." On toinenkin kurssi, joka ei mene nappiin. Pitääkö luovuttaa?
Mutta jotta edes jotenkin tehtäviä saisin tehtyä, niin päätin naputella tuntemuksiani tänne. Tämäkin on tehtävä. Ja kait mä voin purkaa mieltäni ja tämän hetken tuntemustani tännekin... Eipähän puolison tarvitse kuunnella minun kitinää.
Puuuuuh. Puhalsinpa vähän epäonnistumista ulos. Taidan mennä ottamaan kupin kahvia. Tai päikkärit. En vielä tiedä kumminka teksin.
Opiskelijaelämää. Eräs kurssi sisältää blogin kirjoittamisen. Mietin, minkälaisen tekisin, mitä käsittelisin, mistä kirjoittaisin. Päätin kirjoittaa sellaisen blogin, joka palvelee minua nyt opinnoissa, sekä tulevaisuudessa. Minun näköiseni. Minun kokoiseni. Minun blogini.
Kerron hieman taustaa miksi teen tätä blogia nyt. Olen lähihoitaja, mutta minulla on reuma. Se aiheuttaa riittävästi kipuja lähihoitajan työssä, joten vuosi sitten alkoi polku uudelleen koulutukseen. Kesäloma oli ohi, ja olin ollut töissä noin 2 viikkoa, ja kivut palasi. Ja motivaatio karkasi. Kävelin pomon toimistoon, ja "oksensin" pahan oloni ulos. Sanoin, etten tiedä miten päin jaksan tehdä töitä, olen joka päivä niin kipeä töiden jälkeen, etten tiedä kuinka istuisi, tai kuinka nukkuisi. Samalla valitin työstä muutenkin, kuinka tietyt asiat kuormittaa kipujen lisäksi.
Pomo otti purkaukseni mahtavasti. Ensimmäisenä hän tarttui epäkohtaan työpaikalla, josta kerroin. Hän sanoi, että tämä asiahan on helppo korjata, tehdään se heti. Se asia oli hyvin pieni, mutta merkityksellinen. Seuraavaksi hän samassa keskustelussa alkoi pohtia kanssani vaihtoehtoja tulevaisuuteen. Työterveys, sekä reumalääkäri ovat minulle melkein jo kavereita, niin usein olen joutunut niissä vierailemaan. Aloitimme kolmikantakeskustelulla, jossa minulle annettiin mahdollisuus joko 80% työaikaan, tai kevennettyyn työhön. Ja koska elämä on kallista, halusin mieluummin kevennettyä työtä kokeilla, kuin vähentää työvuoroja.
Lokakuussa 2022 alkoi ensin kevennetty työ. Tein käytännössä 1 toimistopäivän viikossa, ja "jalkojen päällä" olin sen 4 työpäivää. Pomo vielä huomioi, että 5 päivää pitempiä työputkia ei tullut, usein jopa 4 työpäivää ja sitten vapaat. Se sopi minulle. Kivut vähenivät huomattavasti. Työterveyden kautta aloimme selvitellä myös uudelleenkoulutusmahdollisuuksia. Ja sehän onnistui.
Helmikuussa 2023 laitoin Ilmariselle paperit liitteineen, ja jo 9 päivän kuluttua minulle näytettiin vihreää valoa. Tässä välissä olin itsenäisesti miettinyt uutta tulevaa ammattia, ja tästä sitten jatkui tarkemmat selvitykset. Etsin opiskelupaikkoja, ja hain niihihn. Sitten tärppäsi. Näinpä minä aloitin opiskelut jo toukokuussa 2023 taloushallinnon merkonomiksi Careerialla verkko-opintoina.
Kesä meni pikkuhiljaa opintoja tehden, sekä nautin kesästä, se kun on ihmisen parasta aikaa mielestäni. Valitsin mielekkäitä kursseja valinnaisiksi, ja järkeviä kursseja pakollisiksi. Tällähetkellä palkanlaskenta on meneillään aika aktiivisesti, ja mä niin T Y K K Ä Ä N!! Jos voisin valita mitä tekisin työkseni, laskisin palkkoja. Ainakin tämän hetkiseen tietooni perustuen.
Kirpakassa pakkasessa kohti tulevaa, eipä siinä juuri muutakaan voi. Hillittömät pakkaset ovat pitäneet pikku piskin kerällä sohvan nurkass...
