Opiskelijaelämää. Eräs kurssi sisältää blogin kirjoittamisen. Mietin, minkälaisen tekisin, mitä käsittelisin, mistä kirjoittaisin. Päätin kirjoittaa sellaisen blogin, joka palvelee minua nyt opinnoissa, sekä tulevaisuudessa. Minun näköiseni. Minun kokoiseni. Minun blogini.
Kerron hieman taustaa miksi teen tätä blogia nyt. Olen lähihoitaja, mutta minulla on reuma. Se aiheuttaa riittävästi kipuja lähihoitajan työssä, joten vuosi sitten alkoi polku uudelleen koulutukseen. Kesäloma oli ohi, ja olin ollut töissä noin 2 viikkoa, ja kivut palasi. Ja motivaatio karkasi. Kävelin pomon toimistoon, ja "oksensin" pahan oloni ulos. Sanoin, etten tiedä miten päin jaksan tehdä töitä, olen joka päivä niin kipeä töiden jälkeen, etten tiedä kuinka istuisi, tai kuinka nukkuisi. Samalla valitin työstä muutenkin, kuinka tietyt asiat kuormittaa kipujen lisäksi.
Pomo otti purkaukseni mahtavasti. Ensimmäisenä hän tarttui epäkohtaan työpaikalla, josta kerroin. Hän sanoi, että tämä asiahan on helppo korjata, tehdään se heti. Se asia oli hyvin pieni, mutta merkityksellinen. Seuraavaksi hän samassa keskustelussa alkoi pohtia kanssani vaihtoehtoja tulevaisuuteen. Työterveys, sekä reumalääkäri ovat minulle melkein jo kavereita, niin usein olen joutunut niissä vierailemaan. Aloitimme kolmikantakeskustelulla, jossa minulle annettiin mahdollisuus joko 80% työaikaan, tai kevennettyyn työhön. Ja koska elämä on kallista, halusin mieluummin kevennettyä työtä kokeilla, kuin vähentää työvuoroja.
Lokakuussa 2022 alkoi ensin kevennetty työ. Tein käytännössä 1 toimistopäivän viikossa, ja "jalkojen päällä" olin sen 4 työpäivää. Pomo vielä huomioi, että 5 päivää pitempiä työputkia ei tullut, usein jopa 4 työpäivää ja sitten vapaat. Se sopi minulle. Kivut vähenivät huomattavasti. Työterveyden kautta aloimme selvitellä myös uudelleenkoulutusmahdollisuuksia. Ja sehän onnistui.
Helmikuussa 2023 laitoin Ilmariselle paperit liitteineen, ja jo 9 päivän kuluttua minulle näytettiin vihreää valoa. Tässä välissä olin itsenäisesti miettinyt uutta tulevaa ammattia, ja tästä sitten jatkui tarkemmat selvitykset. Etsin opiskelupaikkoja, ja hain niihihn. Sitten tärppäsi. Näinpä minä aloitin opiskelut jo toukokuussa 2023 taloushallinnon merkonomiksi Careerialla verkko-opintoina.
Kesä meni pikkuhiljaa opintoja tehden, sekä nautin kesästä, se kun on ihmisen parasta aikaa mielestäni. Valitsin mielekkäitä kursseja valinnaisiksi, ja järkeviä kursseja pakollisiksi. Tällähetkellä palkanlaskenta on meneillään aika aktiivisesti, ja mä niin T Y K K Ä Ä N!! Jos voisin valita mitä tekisin työkseni, laskisin palkkoja. Ainakin tämän hetkiseen tietooni perustuen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti